Sunnuntai, 5.5.2002

Aamu ei ollut paljon edellistä kummempi, taivas tukossa, vettä ei tosin häpsinyt. Virallinen kelintekijä sai taas nuhteita, putelista löytyi jälleen juomatonta kelintekojuomaa, kuten edellisenäkin aamuna. Tällä kertaa aine tosin oli vahvempaa, joten pienempi annostus tuntui riittävän, kuten päivän kuluessa sitten huomasimme.

Aamupäivä menikin väitellessä siitä, oliko sininen taivas tullut lähemmäksi, vai harmaa siirtynyt kauemmas. Yhteisymmärrykseen ei päästy, todellisuudessa taisivat molemmat seilata aamupäivän ajan edestakaisin.

Ekan briefingin aikaan kymmeneltä näytti vielä pahasti siltä, ettei päivästä tule matkalennettävää. Kentälle kuitenkin lähdettiin mäenlaskuja ottamaan. Aluksi lentäminen oli hieman laiskanlaista ja keli näytti vain huononemisen merkkejä, mutta piakkoin sininen taivas alkoi vallata alaa pilvikatolta ja kauempana rupesi näkymään outoja ilmiöitä, pilviä jotka ilmestyivät tyhjästä, kasvoivat suuremmiksi kummuiksi ja lopulta hävisivät. Kummasti rupesi siinä vaiheessa kisaajia kiinnostamaan liitimien kasaus lentokuntoon.

Kelipäivähän siitä syntyi, ja tehtäväksi annettiin heikon tuulen vallitessa edestakainen Piikkilänkylän risteykseen, tehtävän pituus noin 47.5 km. Startti aukesi klo 12.45, jolloin alkoi myös normaali taktikointi, osa lähti (ja jäi) heti taivaalle, osa jätti vuoronsa väliin ja jäi odotukseen. Ensimmäinen kierros menikin nopeasti läpi, ja kisapäivän syntyminen varmistui.

Jossain vaiheessa huomattiin, että annetuissa koordinaateissa oli virhe. Järjestäjien kynästä musteen loputtua kesken kaiken oli numero 8 muuttunut numeroksi 5. Suurin osa kilpailijoista sai tiedon virheestä ajoissa, mutta muutamat epäilivät pahasti GPS:n toimintaa... Sellaista sattuu.

Matkaan lähti lopulta 8 kilpailijaa, joista maaliin lensi 5.

Palkintopallille nousivat vanhat ketut, Antti Nummelin (75 min), Vesa Lappalainen (112 min) ja Keijo Kaistila (114 min). Maaliin lensivät lisäksi Tenho Salminen (121 min) ja ensimmäisiin ranking-kilpailuihinsa osallistunut oman kerhon nouseva komeetta Antti Sepponen (153 min), joka näytti närhen munat "kisojen hitaimmalla vanhalla rievullaan" monelle kokeneelle mastottomalle konkarille.

Lisäksi jaettiin Laitisen Hessulle erityispalkinto "Mr Eränkävijä", taimitarhan Laminaroinnista.

Lopputulokset...