Sunnuntai, 2.5.2004

Tuuli oli kovahko heti aamusta ja kääntynyt etelän ja lounaan väliseksi. Päivä kuitenkin näytti aamusta kirkkaalta ja kisaamaan ruvettiin.

Tehtäväksi annettiin määrämaali Lapualle, joka oli pituudeltaan noin 64 km. Aluksi otettiin vain muutama hinaus ja päivästä näytti tulevan tarkkailupäivä. Tarkkailtiin mitä muut tekevät, seurattiin mitä kenttää lähestyvä pilvilautta aiheuttaa ja myös vähän huolestuneina seurattin puuskaisen sivuvastaisen tuulen nostattamia pöly- ja hiekkapyörteitä.

Muutama lentäjä kumminkin starttasi ja jossain vaiheessa myös löysi noston häviten kiivaasti kohti koillista.

Maaliin lensivätkin Timo Mäenpää, Antti Nummelin ja Kari Suhonen. Viimeksi mainittu ei malttanut kumminkaan laskeutua ennen Ylivieskaa, jonne matkaa kertyi lähes 200 km. Yksi onneton kilpailijakin olisi ehkä vielä päässyt maaliin, mutta erehtyi huoltoasemasta.

Iltamyöhällä sitten jaettiin palkinnot. Porukka jo oli haihtunut kohti kotimatkoja, joten vähäsen jäi laimeaksi aplodit. Erikoispalkinnot jätettiin jakamatta vastaanottajien jo lähdettyä.

 

Tulokset

 

Suuret kiitokset kilpailijoille ja talkooväelle hyvistä kisoista.